Nummen aluetoimikunnan puheenjohtajaksi Lotta Paakkunainen

Marko Sairasalo, Jukka Kumaja ja Tapani Uusitalo vuoden ensimmäisessä kokouksessa.

Marko Sairasalo, Jukka Kumaja ja Tapani Uusitalo vuoden ensimmäisessä kokouksessa.

Nummen aluetoimikunta joutui  käsittelemään eron myöntämistä istuvalle puheenjohtajalle, sillä Maarit Maittila pyysi eroa tehtävästä. Hän kertoi ajankäytön vaativuuden yllättäneen hänet ja henkilökohtaisten syiden olevan oman päätöksen ratkaisijoita. Maittilan tilalle valittiin Lotta Paakkunainen.
Pusulan aluetoimikunta pohti kokouksessaan tämän vuoden tavoitteitaan. Aluetoimikunta totesi, että vastuuta asioiden hoidossa pitää jakaa useammalle henkilölle. Lohjan taholta toivotaan suunnitelmallisempaa toimintaa ja lausuntopyyntöihin enemmän reagoimisaikaa.
Lue lisää 23.1. Ykkössanomista tai digilehdestämme.










Digilehti

Ykkössanomat on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phonella. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta irtonumero







Arkistot